Transformers herättää varmasti lämpimiä muistoja useimmille lapsuuttaan 80-luvulla eläneille - ainakin allekirjoittaneelle. Vieläkin hieman harmittaa, että sarjan lelut olivat erittäin hintavia, eikä lamajoulupukilla todellakaan ollut sellaisiin varaa toistuvista pyynnöistä huolimatta. Nyt Suomenkin televisiossa pyörivä Transformers: Armada on poikinut pelin, joka noudattaa lisenssipelien uusinta trendiä laadukkuudellaan. Transformers on hyvä peli.

Pelin juoni alkaa ryminällä ja paukkeella nostalgisen musiikin pauhatessa taustalla. Alkuanimaatio on toteutettu tyylillä, ja Transformers-armeijat näyttävät CGI-loistossaan komeilta. Pelin alussa pelaaja pääsee valitsemaan kolmesta Autobotista haluamansa. Oma valintani oli tietenkin Optimus Prime, koska pomo on aina pomo. Muutkaan hahmot, Hot Shot ja Red Alert, eivät jää käyttämättömiksi, sillä niiden ominaisuudet eroavat toisistaan. Esimerkiksi Hot Shot on nopea, mutta suojaus ei ole parhaimmasta päästä. Hahmoa voi vaihtaa tallennuspisteillä, ja mahdollisuutta tulee hyödynnettyä tilanteen mukaan.

Iso osa Transformers-sarjan viehätyksestä perustuu robottien muuntautumiskykyyn - Optimus Prime muuttuu rekaksi yhdessä hetkessä, pelissä napinpainalluksesta. Pelin laajoissa kentissä on paljon mahdollisuuksia ajotaitojensa testaamiseen ja suu kääntyykin tahattomaan virneeseen, kun huristelee täyttä vauhtia rotkoa kohti. Ja kun ilmalennon aikana muuntautuu takaisin robotiksi ja laskeutuu ryminällä keskelle vihollisrobotteja, on tunnelma katossa. Pelattavuus ei mullista tai yritä mahdottomia, vaan keskittyy olennaiseen. Räiskintä sujuu ongelmitta ja ohjaamiseen tottuminen ei kestä kymmentä minuuttia kauempaa. Ensimmäinen pelitunti on ohi laittoman nopeasti.

Autobottien matka vie Amatsonin sademetsistä aina napajäätiköille asti ja vaihtelua piisaa. Kentät on jaettu ennen tehtävää ja tehtävän aikana esiteltäviin tavoitteisiin, jotka täytyy selvittää ennen seuraavaan siirtymistä. Koska kyseessä on perinteitä kunnioittava, puhdasverinen toimintapeli, useimmiten tavoitteet suoritetaan raivaamalla tie robottilauman läpi paikasta A paikkaan B. Kentät ovat kuitenkin suunnattoman laajoja ja lineaarisuutta rikotaan kevyillä tutkimusretkillä. Pelin kesto on nykyisten toimintapelien mukainen: kymmenen tuntia tiivistä peuhaamista, eikä Transformers puuduta edes vihoviimeisen vastustajan kaatuessa. Kentät voi kyllä juosta läpi nopeasti, mutta enemmän nautintoa saa koluamalla. Kerrankin pelissä on hyvä syy samota kenttiä ristiin rastiin - Miniconit.

Miniconit ovat pikkuruisia robotteja, jotka tuovat uusia ominaisuuksia kiinnittyessään pelaajan ohjaamaan hahmoon. Miniconit antavat pelaajalle muun muassa vahvemman panssarin ja tietenkin tehokkaampia aseita. Koska Autoboteissa on vain määrätyn verran energiaa Miniconeille, energiapisteiden käyttö täytyy miettiä tarkasti. Esimerkiksi tehokkaimman aseen voi pultata kiinni vain, jos muut käytössä olevat Miniconit eivät syö paljon energiaa. Yksi hauskimmista Miniconeista on liitosiivet. Ilman halkomisessa on vauhdin tunnetta ja fysiikka on kohdallaan. Iloa on vaikea kuvailla, kun atsteekkitemppelin huipulta syöksyy liitäen kohti vihollisia kauniin auringonlaskun säteiden heijastuessa Optimus Primen kromista. Kentissä samoaminen palkitaan myös ilahduttavilla extroilla. Pidin paljon erityisesti alkuperäisen sarjan televisiomainoksista, joita kentistä voi muutaman löytää. Määrätyltä reitiltä poikkeaminen palkitaan myös sarjan teemamusiikeilla, alkuperäisten lelujen muunto-ohjeilla ja muulla kivalla.

Tasaisin väliajoin tulee astetta isompi välipomotaistelu, jotka ovatkin mukavan vaihtelevia. Decepticons-pomot kasvavat loppua kohden yhä isommiksi ja haastetta alkaa olla enemmän kuin tarpeeksi. Normaalitasolla pelatessani peli ei kuitenkaan ikinä äitynyt liiallisuuksiin, vaan pysyi sopivan haastavana alusta loppuun. Aina kuoleman koittaessa Autobotit jatkavat tallennuspisteeltä tai palaavat tukikohtaan uutta Minicon-varustelua varten. Tukikohdasta voi myös teleportata jo läpipelattuihin kenttiin ja metsästää extroja, jos kaikkia ei vielä ensimmäisellä yrittämällä saanut tai pystynyt keräämään, kuten hyvin usein käy.

Taustamusiikit sopivat tilanteisiin hyvin, ja tutut Transformers-sävelet nostavat tunnelmaa oikeissa kohdissa. Äänet ovat laadukkaita, eikä mistään oikein löydy valittamisen aihetta. Autobottien juostessa jalkojen tömähtely voisi tosin olla vakuuttavampi. Sitä kun tuskin edes kuulee, vaikka Dual Shock -ohjain tärisee kuin pieni eläin.

Transformers on yksi PlayStation 2:n näyttävimpiä pelejä. Visuaalista loistoa saa hämmästellä suu ammollaan, kun vihdoin ymmärtää, että horisontissa siintävälle mäelle todellakin pystyy kiipeämään. Kun toiminta aina välillä kiihtyy liiaksi ja kymmenet vihollisrobotit hyökkäävät päälle, ruudunpäivitys voi nykiä. Nämä hetket ovat kuitenkin lyhyitä, eivätkä häiritse pelikokemusta sen suuremmin. Myös välianimaatiot ovat kauniita, mutta aivan liian lyhyitä. Tälläista voisi katsoa paljon kauemminkin. Juonikin saisi samalla tarvitsemaansa syvyyttä, sillä nykyisellään se on Transformersin heikoin osa-alue. Tarina esitetään alkuanimaatiossa, jonka jälkeen se melkeinpä unohdetaan kokonaan ja välianimaatiot esittelevät vain tulevat vastustajat.

Transformers yllätti minut todella positiivisesti. En olisi uskonut nauttivani lisenssipelin pelaamisesta näin paljon. Pelin kehittäjä Melbourne House ansaitseekin kunniamaininnan, he tekivät yhden kaikkien aikojen parhaimmista lisenssipeleistä ikinä. Transformers on muuntautunut hyvästä piirrossarjasta hyväksi peliksi.

-
15.7.2004