Domain-paketit alkaen 98 € / vuosi. www.neutech.fi
| Legendaarisin elokuvarepliikki on.. |
|
|
|
|
Arvostelu
|
|
| |
 |
Julkaistu: Lokakuu 2001
Minimi: DirecX 8.0, Pentium III 450 MHz, 128 Mt RAM, 16 Mt 3D-näytönohjain, 750 Mt vapaata kiintolevytilaa.
Testikone: Pentium III 630 MHz, 128 Mt RAM, Matrox G400 32 Mt
Moninpeli: TCP/IP, 2-32 pelaajaa.
Peligenre: 3D-räiskintä
Demo: Aliens vs. Predator 2 - Demo
Linkit: Aliens vs. Predator 2 - Kotisivu
Arvostelukappale: IQMedia
Arvostelija: Jarmo Pitkänen
|
|
Maailma saalistajan silmin
Näin Predator-elokuvan joskus kauan sitten. Kolme minuuttia elokuvan alusta ja olin rakastunut elokuvaan. Se todellakin iski. Vaikka elokuvan jatko-osa olikin melko vaatimaton, lensin tuoliltani Foxin ilmoitettua, että Rebellion oli aloittanut elokuvaan pohjautuvan pelin teon. Vielä enemmän olin hurmoissani kuullessani pelin olevan 3D-räiskintä. Maailma predatorin silmin, hienoa!
Aliens vs. Predator oli upea peli. Siinä oli tunnelmaa, siinä oli syvyyttä, siinä oli pelattavaa. Pelin hieno grafiikka, mahdollisuus pelata kolmella eri rodulla, joilla kullakin oli omat yksilölliset aseet ja kentät, oli jotain uutta. En oikeastaan vieläkään tiedä, miksen koskaan pelannut tätä peliä läpi. Luultavasti syynä oli vain ajanpuute, tai jonkin uudemman, vielä kovempaa iskeneen pelin vaikutus. Oli miten oli, pelin jatko-osa on nyt täällä. Tekijätiimi on vaihtunut, mutta eipä se näytä työn laatua ainakaan laskeneen.
Tiheä pelikokemus
Aliens vs. Predator 2 on parhaimmillaan pimeinä, yksinäisinä öinä. Öinä, jolloin kukaan ei häiritse täydellistä keskittymistä pelin maailmaan. Peli osaa olla jopa pelottava, kaikkein selkeimmin tämä puoli tulee esille pelattaessa peliä huono-onnisen marinen housuissa. Kun alienit sujahtelevat ohitse joka puolelta, ei pelistä voi tunnelman osalta jäädä huonoa muistoa.
Tilannetta parantaa viimein kunnolla toimiva 3D-ääni. Voi sitä adrenaliinin määrää kun takaa kuuluu alienin askellus, mutta vihulaista ei silti näy missään. Kun askeleet vielä voimistuvat, on tunnelma katossa.
Pelin tunnelmaa parantavat mahtavan äänimaailman lisäksi myös hyvin suunnitellut kentät. Tunnelmallisimmat kentät ovat ehdottomasti marinella. Pitkiä, kolkkoja käytäviä täynnä sivuhaaroja, joiden varsilla kuolema niittää satoaan. Tunnelmaa lisää autenttisesti toimiva liikkeentunnistin. Piipityksen alkaessa kiivaana tulee äitiä ikävä, sen ollessa hiljaa jännitys kokoaa suorastaan piinaaviin sfääreihin. On hienoa, että liikkeentunnistin toimii niin kuin pitääkin ja poimii ainoastaan liikkuvat kohteet. Liikkeentunnistin ei myöskään ole mikään erehtymätön tutka, vaan se poimii kaiken liikkeen. Heiluva puu, jopa väreilevä vedenpinta saa aikaan vaikutelman juhla-ateriaa odottavasta alien-parvesta. Siksi tosimies pitää jatkuvasti silmänsä auki, väijyvä peto on vaarallisin peto.
Vaikka ihmisrodun kentät ovatkin ehdottomasti pelin parhaiten suunnitellut maailmat, ei haukkua sovi muitakaan. Predatorin kentät ovat hiukan ”ulkohallista toiseen” –hyppelyn oloisia, mutta tilanne tasoittuu loppua kohden. Alien-kenttien suunnittelussa on otettu huomioon pikkupedon kyvyt: kiipeilemään pääsee ja paljon. Katon ja lattian ero häviää pikku hiljaa, mikä varsinkin alussa tuntuu erityisen epämukavalta. Kun rytmiin kuitenkin pääsee mukaan, alkaa meno sujua ketterämmin. Kontrolleissa on joidenkin mielestä turhan suuri oppimiskynnys, mutta ainakaan allekirjoittaneelle ne eivät aiheuttaneet ongelmia.
Erittäin suuren vaikutuksen tekee alien-rodun ensimmäinen kenttä, joka on toteutettu erittäin mielenkiintoisesti. Peli alkaa minimaalisen kokoisena face-huggerina, joka on kuin silli valtameressä. Tie kulkee ketterästi katon kautta, putkien ja johtojen suloisessa sekamelskassa. Päämääriä löytyy vain yksi, elävä isäntä. Valitettavasti face-hugger on erittäin haavoittuva, joten piiloutuminen pelin tässä vaiheessa on elinehto. Kun isäntä on löydetty, ei muuta kuin hommiin. Kehityttyään isännässään on tie ulos hoideltava aterioimalla, repimällä ja raatelemalla. Kun lopullinen olomuoto on saavutettu, vie tie pitkin kolkkoja käytäviä, aina välillä pari päätä sieltä täältä napsaisten. Alienin etu on ehdottomasti yllätys, aseistuksessaan se ei pärjää predatorille, eikä varsinkaan marinelle. Tämä ei kuitenkaan haittaa, sillä kynnet, vahvat leuat ja nopeus takaavat oikein käytettyinä pitkän iän.
Vaikka peli onkin tunnelmallisinta marinella sekä nyppivää ja haastavaa teurastusta alienilla, pidän itse eniten pelaamisesta predatorilla. Tunnelmaa on toki tässäkin, vaikkei olo tukaluudessaan vedäkään vertoja marinella hiiviskelyyn. Predator ilmestyy ja tappaa jälleen kadotakseen varjoihin. Kaikki tämä vie energiaa, jota predator tuottaa kannettavasta ”generaattoristaan”, joka tuntuu olevan ehtymätön. Tässä kohti käyttörajoitukset olisivat olleet poikaa. Onneksi predatorista on vastapainoksi tehty melko heikko. Monen sotilaan tulituksessa tai viidentoista alienin raatelussa tämä mahtava peto siirtyy nopeasti ajasta ikuisuuteen. Tulitaisteluita on predatorilla pelattaessa kartettava henkeen ja vereen. Onneksi se onnistuu käyttämällä predatorin tekniikoita, joihin kuuluvat mm. joukko ”katsetiloja”, joista jokaista voi käyttää havaitsemaan tietyn rodun edustajia. Infrapunanäkö paljastaa ihmiset, elektromagneettista katsemoodia käytettäessä taas alienit erottuvat taustastaan kuin Michael Jackson hiilivoimalassa. Kolmas moodi on niin kutsuttu haukankatse, jonka avulla saalistaja näkee muut näkymättömiksi naamioituneet lajikumppaninsa. Kokonaan oma lukunsa on predatorin valoa taivuttava tekniikkaa, joka tekee saalistajasta teoriassa näkymättömän. Liikkuva predator on kuitenkin mahdollista havaita myös naamioituneena. Viholliset tunnistavat uhkaavan vaaran myös äänestä.
Juoni, veri ja piina
Aluksi pelin juoni tuntui jäävän sivullisen rooliin. Kunhan nyt vain huonolla tekosyyllä tapetaan kaikki, jotka sattuvat vastaan tulemaan. Luonnollisesti ”ammu ensin, kysy sitten” –mentaliteetillä. Yllätyin kuitenkin kovasti, kun sain huomata, että juoni onkin suuri kokonaisuus. Se ei selviä edes pelaamalla peli läpi yhdellä rodulla. Juoni koostuu kasaan pikku hiljaa, ja kokonaan aukoton palapeli on vasta, kun peli on tahkottu läpi kaikilla kolmella rodulla. Tämä tuo mieleen hyvän elokuvan juoniperiaatteet, eikä se voi olla huono asia tietokonepelissäkään. Hienoa, että pelin ykkösosan suurimmasta puutteesta on otettu opiksi. Alkuperäisen AvP:n juonihan oli melko mitäänsanomaton.
Jatko-osan taustat nivoutuvat jälleen kerran epäonnistuneiden kokeiden ympärille. Ihmiset ovat aikaisemmista tragedioista huolimatta menneet sorkkimaan alienin perimää. Kuinka ollakaan, yksi pääsee karkuun ja ongelma riistäytyy käsistä. Siirtokunnan lähellä liitelevä alus poimii hätäsanoman ja lähettää joukon miehiä ottamaan asiasta selvää. Näitä kavereita jopa näkee aina välillä, tosin heidän kohtalonsa on poikkeuksetta nopea kuolema. Sääli, jo Opposing Force todisti, että tiimitaistelulle olisi menekkiä myös yksinpelissä. Muilla roduilla kavereita ei sitten näy senkään vertaa. Minä vs. maailma –asetelmasta en ole koskaan pitänyt ja tässä onkin yksi pelin suurimmistä miinuksista. Jos tiimipeliä on yritetty, olisi se syytä toteuttaa kunnolla.
Tunnelma voisi parantua jos kentissä olisi umpikujia ja sokkeloita, joihin voisi jäädä harhailemaan tuntikausiksi. Nyt kentät ovat melko suoraviivaisia, vaikka niistä haastetta onkin. Varsinkin hardcore-vaikeusasteella, jonka kaikki tosimiehet luonnollisesti valitsevat suoraan. Allekirjoittanut tyytyi easy-vaikeustasoon, joskin vakaana aikomuksena on pelata peli läpi myöhemmin myös hardcore-tasolla.
Hyvä jatko-osa
Pelin grafiikkaa ei voi moittia, Lithtech-pelimoottori hoitaa tointaan melko moitteettomasti. Grafiikka on parantunut ykkösosasta, joka olisi sekin vielä jotenkuten mennyt nykypäivänä. Erityisesti pelimoottorin valttina tuntuu olevan skaalautuvuus. Sillä voidaan toteuttaa ensiluokkaisesti kolmen täydellisesti toisistaan eroavan rodun kentät, mikä on kunnioitettava saavutus. Toki irtojalkoja ja muita grafiikkabugeja näkyy siellä täällä, mutta satunnaisesti esiintyvinä ne eivät mitenkään latista pelikokemusta.
Aliens vs. Predator 2 on varsinkin marinella pelattaessa upean tunnelman sisältävä peli, joka on varmasti mieleen kaikille niille, jotka menettivät yöunensa jo pelin ensimmäisen osan ansiosta. Mikäli et ole ensimmäisestä osasta kuullut kuin epämääräisiä huhuja, kannattaa peliä todellakin kokeilla.
Koen pelin pahimmaksi ongelmaksi ”minä yksin maailmaa vastaan” –tunteen, joka harmittavan usein tulee mieleen varsinkin predatorilla pelattaessa. Vaikka marinella pelattaessa taistelutovereiden apua välillä saakin, jää se melko vajavaiseksi vastarinnan tuhotessa joka ainoan. Yhtä kaikki, Aliens vs. Predator sai vertaisensa jatko-osan.
-
9.5.2002
|
|
Hyvää
+ Tunnelma
+ 3D-äänimaailma
|
Huonoa
- "Minä yksin kaikkia vastaan" -tunne
- Jatkuva kaatuilu Windows ME:ssä.
|
Lyhyesti
Tunnelmaltaan erinomainen jatko-osa
|
  88 |
|
|
|
|
 |
